Mielenterveys

Tällä sivulla kuvataan lyhyesti lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöistä ahdistuneisuus, masennus ja syömishäiriöt. Linkit muille verkkosivuille tarjoavat luotettavaa lisätietoja mielenterveydestä ja mielenterveyden häiriöistä.

Ahdistuneisuus

Ahdistuksen tunteminen kuuluu normaaliin elämään, kun elimistö suojautuu jotakin uhkaavaa tilannetta vastaan. Jos ahdistus kuitenkin jatkuu pitkään tai vaikeuttaa jokapäiväistä suoriutumista, puhutaan ahdistuneisuushäiriöistä. Lapsilla ja nuorilla ahdistuneisuushäiriöitä esiintyy arvion mukaan 4–11 %:lla ja usein niitä esiintyy muiden häiriöiden, kuten masennuksen tai päihdeongelmien yhteydessä. Ahdistuneisuushäiriöitä on useita erilaisia, mutta yhteisiä piirteitä kaikille ovat ruumiillinen oirehtiminen, pelot ja vetäytyminen. Tytöillä nämä häiriöt ovat yleisempiä kuin pojilla. Ahdistuneisuuteen johtavia syitä on useita ja varsinkin perinnöllisyyden merkitystä tutkitaan paljon. 

Ahdistuneisuushäiriön eri muodot

  • Eroahdistushäiriössä lapsi kokee ahdistaviksi tilanteet, joissa hän joutuu eroon läheisistään, esimerkiksi kouluun lähtemisen. 
  • Yksittäiset pelot ilmenevät kauhuntunteena tiettyjä tilanteita tai asioita kohtaan. Näitä tilanteita ovat esimerkiksi eläinten läheisyys, luonnonilmiöt, julkisten paikkojen pelko ja veren näkeminen. 
  • Sosiaalisten tilanteiden pelossa lapsi pelkää huomion kohteeksi joutumista ryhmätilanteissa ja sitä, että hänen käytöksensä olisi nolostuttavaa tai nöyryyttävää muiden silmissä. 
  • Paniikkihäiriötä sanotaan myös kohtauksittaiseksi ahdistukseksi. Ahdistusoireet ilmaantuvat ennalta arvaamattomasti ja kohtaus kestää muutaman minuutin ajan. Tyypillistä paniikkihäiriössä on kohtauksen uusiutumisen pelko. 
  • Yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä ahdistusoireet ovat kroonistuneet, eivätkä ne rajoitu mihinkään tiettyyn tilanteeseen. 
  • Pakko-oireisen häiriön peruspiirteitä ovat pakkoajatukset, kuten tajuntaan tunkeutuvat ajatukset, mielikuvat ja yllykkeet, tai pakkotoiminnot, esimerkiksi rituaalinomaiset käytöstavat, kuten tavaroiden liiallinen järjestely. 

Ahdistuneisuus voi ilmetä monin eri oirein

  • Ruumiillisia oireita: sydämentykytys, vapina, huimaus, hikoilu, pahoinvointi, tukehtumisen tunne, tihentynyt virtsaamisen tarve, vatsatuntemukset, äänenvärinä tai punastelu.  
  • psyykkisiä oireita: pelokkuus, motorinen levottomuus, keskittymisvaikeudet tai nukahtamisvaikeudet.  
  • Muita ilmenemismuotoja: jatkuva jännittyneisyys, lihassärky, niskan ja selän jännitys, palantunne kurkussa tai väsymys. 

Hoito

Ahdistuneisuushäiriöiden kulku lapsuus- ja nuoruusiässä on vaihtelevaa; usein oireet helpottavat iän myötä, joskus ne kroonistuvat. Yleisimmin näistä paniikkihäiriö ja pakko-oireinen häiriö pitkittyvät ja uusiutuvat, erityisesti hoitoon pääsyn viivästyessä. Ahdistuneisuushäiriöitä hoidetaan pääasiassa psykoterapioiden avulla, erityisesti kognitiivis-behavioraalisella terapialla. Sen tavoitteena on auttaa lapsi tunnistamaan ahdistuneisuutensa ja sitä kautta vaikuttamaan siihen. Psykoterapioita voidaan antaa joko yksin lapselle tai koko perheelle. Yleensä istuntoja on kerran viikossa noin 10–15 viikon ajan. Lasten ahdistuneisuushäiriöihin käytetään tarvittaessa myös lääkehoitoa, varsinkin jos oireet eivät pelkän terapian avulla helpotu tai ne ovat erittäin vaikeat. Hoidoilla pyritään kohentamaan koko perheen elämänlaatua ja sen onnistumiseksi tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, jossa mukana voi olla myös lapsen opettaja.

Erityishuomioita opettajalle 

Ahdistuneisuushäiriöt näkyvät koulutyössä usein lapsen heikentyneenä keskittymiskykynä ja muistamisen vaikeutena, minkä vuoksi oppimiskehitys hidastuu. Ahdistuneelle lapselle etenkin matemaattiset tehtävät tuottavat hankaluuksia ja ruumiilliset oireet, kuten vatsakipu, sydämen tiheälyöntisyys tai päänsärky, aiheuttavat vaikean olon. Pahimmillaan ahdistuneisuushäiriöt johtavat koulupelkoon ja koulusta kieltäytymiseen. 

Opettajat näkevät lapsen samanikäisten joukossa, jolloin poikkeava käyttäytyminen on mahdollista huomata. Epäilystä on syytä ilmoittaa oppilaan vanhemmille. Opettaja voi myös itse auttaa lasta koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa tukemalla ja kannustamalla ujoa ja vetäytyvää lasta. Ahdistunut lapsi tarvitsee onnistumisen elämyksiä, jolloin hänen toimintakykynsä säilyy ahdistavissakin tilanteissa. Luokan hyvä sosiaalinen ilmapiiri helpottaa ahdistuneen lapsen koulupäivää.

 

Masennus

Arkikielessä masennuksella voidaan tarkoittaa lyhytkestoista surua tai mielipahaa, joka johtuu esimerkiksi läheisen kuolemasta tai suurista elämän muutoksista. Tällainen masennus on normaali reaktio. Lääketieteessä masennuksella tarkoitetaan pitkäaikaista ja voimakasta alakuloisuutta, jolla ei esimerkiksi surutyön tavoin ole kohdetta. Masennukseen johtavia syitä on monia, eikä niitä tunneta vieläkään tarkasti. Masennuksen esiintyvyys on alle 13-vuotiailla n. 3 %, 13–18-vuotiailla tytöillä n. 6 % ja samanikäisillä pojilla 5 %. 

Oireet 

Masennuksen oireita on monenlaisia ja niiden kokeminen on yksilöllistä. Koulussa lapsi saattaa vetäytyä syrjään tai toisaalta muuttua rauhattomaksi. Masentunut lapsi on altis koulukiusaamiselle, sekä kiusattuna että kiusaajana. Masennukseen saattaa liittyä keskittymisvaikeuksia ja koulumenestyksen heikkenemistä. Aktiivinen lapsi saattaa menettää aktiivisuutensa ja energisyytensä. Nuorilla tyypillisiä oireita ovat ärtynyt tai masentunut mieliala sekä mielenkiinnon menetys. Muita mahdollisia oireita ovat 

  • mielihyvän ja tyytyväisyyden tunteen menetys, ahdistuneisuus tai tuskaisuus 
  • itseluottamuksen puute, kohtuuton itsekritiikki, syyllisyyden tunne, itsetuhoiset ajatukset tai käytös tai pessimistinen suhtautuminen tulevaisuuteen 
  • ongelmat ihmissuhteissa 
  • fyysiset oireet, kuten ruokahaluttomuus tai ylenmääräinen syönti, krooninen väsymys, unettomuus tai liiallinen nukkuminen, päänsärky tai vatsavaivat. 

Masennus voi piiloutua myös tietynlaisen käyttäytymisen tai käytöshäiriön taakse. Sellaisia voivat olla lapsella pellen roolin ottaminen tai nuorella päihteiden käyttö, näpistely ja riitaisuus. Joskus masennuksen oireet voivat johtua yleissairaudesta, esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnasta. 

Ehkäisy 

Kavereiden ja perheen tuki voi suojata masennukselta ja auttaa toipumisessa. Vaikeissakaan elämän vaiheissa ei ketään saisi jättää yksin murehtimaan. 

Hoito 

Ohimenevissä ja lievissä masennuksen tunteissa auttaa usein jo puhuminen perheen tai ystävien kanssa. Jos masennus tuntuu normaalia surua tai mielipahaa vakavammalta, voi ottaa yhteyttä terveyskeskukseen, perheneuvolaan tai puhua koulussa terveydenhoitajan, kuraattorin tai opettajan kanssa.  

Masentuneen lapsen tai nuoren ensisijainen hoito on psykoterapia. Se voi koostua sekä yksilö- että perheterapiasta. Hoidon kohteena ei ole yksittäinen oire, vaan masentunut ihminen kokonaisuutena. Masentunut lapsi tai nuori tarvitsee tuekseen aikuisen, joka huolehtii ja välittää. 

Joskus, erityisesti vaikeassa masennuksessa, tarvitaan psykoterapeuttisen hoidon ohella myös lääkärin määräämää lääkehoitoa. Masennuslääkkeiden käyttö lapsilla on aiheuttanut yleistä keskustelua niiden mahdollisesti aiheuttaman itsetuhoisen ja vihamielisen käyttäytymisen vuoksi. Näitä oireita voi ilmetä myös vaikean masennuksen lamaavien oireiden lievittyessä hoidon alkuvaiheessa. Joissakin tapauksissa lääkehoito on kuitenkin välttämätöntä, ja tällöin lasta tai nuorta seurataan huolellisesti erityisesti hoidon alussa viikoittaisten vastaanottokäyntien yhteydessä. Hoitovasteen saavuttaminen voi kestää useita viikkoja, ja lääkitys voi aluksi aiheuttaa haittavaikutuksia. 

Hoitoajat ovat yksilöllisiä ja hoito toteutetaan lääkärin kanssa tehdyn hoitosuunnitelman mukaan.

Erityishuomioita opettajille 

Normaalista poikkeavat masennusoireet pitää aina ottaa vakavasti, sillä masennukseen liittyy kohonnut itsemurhariski. Vanhemmat eivät välttämättä tunnista vakavaakaan masennusta lapseltaan, joten opettajan havainnot lapsen oireista voivat olla tärkeitä. 

Masennukseen liittyy turhia negatiivisia asenteita ja masentunut saattaa siksi pelätä leimautuvansa. Ennakkoluulot voivat johtua virheellisistä masennukseen liittyvistä tiedoista tai tiedon puutteesta. On hyvä muistaa, että masennus ei ole tahdosta riippuvainen tila. Masentunut ihminen ei ilman apua pysty ryhdistäytymään ja ottamaan itseään niskasta kiinni. 

 

Syömishäiriöt

Syömishäiriöt ilmenevät yleensä sairaalloisena laihduttamisena eli laihuushäiriönä (anorexia nervosa) tai ahmimisena eli ahmimishäiriönä (bulimia nervosa). On myös olemassa epätyypillisiä syömishäiriöitä. Syömishäiriöitä esiintyy etupäässä tytöillä. Laihuushäiriö ilmenee yleensä 12–24 vuoden iässä, ja ahmimishäiriö alkaa yleensä 16–20 vuoden iässä. Syömishäiriö saattaa häiritä murrosikäisen nuoren kehittymistä monilla tavoin. 

Laihuushäiriölle tyypillistä on painon pudottaminen tarkkailemalla syömistä ja liikkumalla runsaasti. Joskus laihdutukseen käytetään apuna ulostuslääkkeitä ja nesteenpoistolääkkeitä. Laihuushäiriöstä kärsivän ruumiinkuva on vääristynyt, hän tuntee itsensä lihavaksi, vaikka saattaakin tiedostaa olevansa liian laiha. Laihuushäiriötä sairastava käy koulua ja harrastaa normaalisti, minkä vuoksi vanhempien on vaikea havaita sairautta. Arvioidaan, että noin 1 prosentti nuorista tytöistä sairastaa laihuushäiriötä. Pojilla ilmenemismuoto voi olla erilainen: painonpudotuksen sijaan tavoitteena voi olla lihasmassan kasvattaminen. 

Ahmimishäiriöstä kärsivän ajattelua hallitsee pakkomielteinen syöminen ja pelko lihomisesta. Nuori saa ahmimiskohtauksia, joiden jälkeen hän oksentaa. Kaikki ahmimishäiriöstä kärsivät eivät oksenna vaan kompensoivat ahmimistaan muilla keinoilla, esimerkiksi paastoamalla tai liikkumalla runsaasti. Ahmimishäiriöstä kärsivä saattaa olla ali-, normaali- tai ylipainoinen ja ymmärtää syömistapojen olevan epänormaalit. Nuori tuntee häpeää syömistavoistaan ja yrittää usein salata sairautensa. 

Jos laihuushäiriön tai ahmimishäiriön diagnostiset kriteerit eivät täyty, voi kyseessä olla epätyypillinen syömishäiriö. Tässä häiriössä voi esiintyä joitain laihuushäiriön tai ahmimishäiriön oireita tai oireet voivat esiintyvät lievempinä. 

Laihuushäiriön oireet 

  • Painon putoaminen voi olla hidasta tai nopeaa.  
  • Fyysisiä oireita /sairauden merkkejä: kehon rasvamäärän väheneminen, viluisuus, kuukautisten loppuminen, ummetus, punottavat ja kylmät raajat. 
  • Psyykkiset oireet: voimakas lihavuuden pelko, mielenkiinnon keskittyminen ruokaan ja näennäisen terveelliseen (ortoreksia) sekä niukkaan dieettiin, keskittymiskyvyn häiriöt, väsymys, masennus.  
  • Pitkään jatkuneena luuston haurastuminen ja vakavat sydämen rytmihäiriöt ovat mahdollisia. 
  • Usein nuori kieltää oireensa. 

Ahmimishäiriön oireet 

  • Kuukautishäiriöt 
  • Elektrolyytti- ja happo-emästasapainon häiriintyminen  
  • Oksentaminen vaurioittaa hampaita, sylkirauhasten turpoavat. 
  • Vatsaoireet ovat mahdollisia: ummetus, turvotus, kipu. 
  • Psyykkiset oireet: voimakas pelko lihomisesta, itsearvostuksen perustuminen ulkonäköön, ahdistus. 

Ehkäisy 

Terveelliset ruokailutottumukset sekä hyväksyvä suhtautuminen omaan kehoon ja vartalon normaaliin kokoon suojaavat syömishäiriöiltä. Suojaavia tekijöitä ovat myös myönteinen minäkäsitys itsestä, vahva itsetunto sekä hyvä sosiaalinen tuki. Vanhemmilla, koululla ja medialla on keskeinen rooli nuoren positiivisen minäkuvan muovautumisessa. 

Hoito 

Syömishäiriön hoito on ravitsemusterapeutin, lääkärien ja hoitohenkilökunnan yhteistyötä ja siihen kuuluu sekä fyysinen että psyykkinen hoito.  Potilaan oma valmius paranemiseen ja käyttäytymistapojen muutokseen on tärkeää hoidon onnistumisen kannalta. Myös perheen ja läheisten mukanaolo hoidossa on tärkeää.  

Ravitsemusterapeutin ravitsemusneuvonta on olennainen osa hoitoa, sillä se auttaa nuorta oppimaan normaalit ruokailutottumukset. Ruokavaliota täydennetään tarpeen mukaan vitamiini-, kivennäisaine- tai ravintolisillä. Esimerkiksi laihuushäiriötä sairastaville suositellaan kalsium- ja D-vitamiinilisän käyttöä. 

Fysioterapiasta voi olla apua potilaille, jotka suhtautuvat kielteisesti omaan kehoon tai ulkonäköön tai jotka harrastavat liiallista liikuntaa. Tärkeää on psyykkinen hoito, muun muassa psykoterapia, yksilö-, ryhmä- tai perheterapia. Eri terapiamuotoja voidaan myös yhdistellä.  

Syömishäiriötä sairastavien lasten ja nuorten hoidossa ei yleensä käytetä lääkehoitoa. Lääkehoitoa käytetään lähinnä silloin, jos potilaalla on syömishäiriön lisäksi joitakin muita psyykkisiä oireita, kuten masennusta tai ahdistuneisuutta. Jos aliravitsemus on vakava, palautetaan normaali ravitsemustila sairaalahoidossa.

Erityishuomioita opettajille 

Syömishäiriöstä kärsivä nuori pitää ohjata lääkärin hoitoon mahdollisimman nopeasti. Kouluterveydenhuolto on tässä avainasemassa. Aikaisessa vaiheessa aloitettu hoito johtaa yleensä parempiin hoitotuloksiin.

Takaisin sivun alkuun