Mikä on lääke?

On olemassa reseptilääkkeitä ja itsehoitolääkkeitäReseptilääke voidaan toimittaa apteekista vain lääkärin, eläinlääkärin, hammaslääkärin tai rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavan sairaanhoitajan lääkemääräyksellä eli reseptillä. 

Itsehoitolääkkeitä voidaan ostaa apteekista ilman reseptiä. Itsehoitolääkkeet ovat osa itsehoitoa. Esimerkiksi tavallisen flunssan oireita voi lievittää lääkkeettömästi levolla, juomalla lämmintä ja imeskelemällä sokerittomia kurkkupastilleja. Lisäksi tarvittaessa voi lievittää flunssan oireita myös itsehoitolääkkeillä.

Milloin reseptilääkkeitä tarvitaan?

  • Sairaus, jota lääkkeellä hoidetaan, vaatii lääkärin tekemän diagnoosin. Esimerkiksi korvakivusta ei voi itse päätellä, onko kyse antibioottia vaativasta korvatulehduksesta. Hoidon onnistuminen vaatii seurantaa.  
  • Lääkäri arvioi hoidon tarpeellisuuden ja onnistumisen. Esimerkiksi epilepsian lääkehoitoa muunnellaan sairauden tilanteen mukaan. 
  • Lääkkeen annos täytyy määrätä yksilöllisesti. Esimerkiksi kohonneen verenpaineen hoitoon saattaa jollekin potilaalle riittää puolet pienempi annos kuin toiselle.  
  • Lääkkeillä voi olla haittavaikutuksia, joiden takia käyttö on harkittava tapauskohtaisesti suhteessa lääkkeen tehoon.  
  • Lääkkeillä voi olla muiden lääkkeiden kanssa yllättäviä tai vakavia yhteisvaikutuksia, joiden mahdollisuus on arvioitava osana kokonaislääkitystä.

Resepti laaditaan sähköisesti. Poikkeustilanteissa, kuten sähkökatkoksen aikana, resepti voidaan laatia paperille tai puhelimitse suoraan apteekkiin. Apteekki muuttaa reseptit sähköiseen muotoon yhteyksien toimiessa. 

Milloin itsehoitolääkkeitä voidaan käyttää?

  • Silloin, kun oireet viittaavat niin selkeästi lievään, itsehoitoon sopivaan sairauteen, ettei lääkärin arvioita tarvita. Esimerkiksi flunssaan liittyvää kuumetta voi alentaa kipulääkkeillä. 
  • Oireet ovat lieviä ja tilapäisiä. Esimerkiksi flunssaan liittyvää nenän tukkoisuutta voi lievittää nenäsumutteilla. 
  • Lääkäri on todennut lääkityksen tarpeen aikaisemmin. Esimerkiksi siitepölyallergian takia ei ole välttämätöntä mennä joka vuosi lääkäriin, jos vaiva on aikaisemmin todettu ja ilman reseptiä saatavat lääkkeet ovat sopineet.

Apteekissa ohjeistetaan itsehoitolääkkeiden käyttöön ja omahoitoon kotona. Tarvittaessa apteekista ohjataan myös lääkärin vastaanotolle.  

 

Voiko itsehoitolääkkeistä olla haittaa? 

Myös itsehoitolääkkeillä on haittavaikutuksia kuten kaikilla lääkkeillä. Itsehoitolääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä saattaa aiheutua haittoja. Esimerkiksi nenän limakalvoja supistavien nenäsuihkeiden käyttö aikuisille ja yli 10-vuotiaille yli 7–10 päivän ajan ja 2–10-vuotiaille yli 5 päivän ajan saattaa vahingoittaa limakalvoa tai ylläpitää nenän tukkoisuutta. Itsehoitolääkkeiden pitkäaikainen käyttö saattaa peittää vakavamman sairauden oireet ja viivästyttää lääkäriin menoa. 

Itsehoitolääkkeet eivät sovi kaikille 

Lääkkeelle voi olla allerginen. Esimerkiksi allergisuus yleisesti haavojen hoitoon käytetylle basitrasiinia ja neomysiiniä sisältävälle voiteelle on varsin yleinen. Jotkut sairaudet voivat estää lääkkeiden käytön. Esimerkiksi osalle astmaa sairastavista tulehduskipulääkkeet saattavat aiheuttaa kohtauksen. Lääkkeillä on yhteisvaikutuksia toisten lääkkeiden kanssa. Esimerkiksi närästyslääkkeet estävät joidenkin antibioottien imeytymistä. 

Takaisin sivun alkuun