Unen eri vaiheet

Unen eri vaiheiden merkitystä ei tunneta tarkasti. On kuitenkin ilmeistä, että kaikki vaiheet ovat terveydelle välttämättömiä.

Uni voidaan jakaa neljään erilaiseen vaiheeseen sen mukaan, miten syvää uni on ja miten elimistössä tapahtuu unen aikana. Unen vaiheet vuorottelevat 80−100 minuutin pituisissa sykleissä, jotka toistuvat yöunen aikana yhteensä 4−6 kertaa. Jotta kaikki unen vaiheet ehtivät tapahtua, yöunien tulisi kestää noin 8−10 tuntia.

Unen kaksi päävaihetta: perus- eli NREM-uni ja vilke- eli REM-uni

Perus- eli NREM-uni

Kaksi ensimmäistä unen vaihetta ovat pinnallista ja kevyttä unta. Ensimmäistä unen vaihetta kutsutaan torke uneksi, jolloin unen ja todellisuuden raja häivenee. Kevyen unen aikana alkaa elimistön toimintakyvyn palautuminen, ja lihakset rentoutuvat. Myös sydämen syke ja ruumiinlämpö laskevat.

Keskivaiheen uni on ihmisen syvintä unta. Syvä uni tapahtuu yleensä 1−3 tuntia nukahtamisen jälkeen. Syvän unen aikana tapahtuu tämän hetken tiedon mukaan suurin osa oppimisesta ja aivojen elpymisestä sekä elimistön vaurioiden korjaamisesta, koska elimistön immuunijärjestelmä aktivoituu. Syvän unen aikana erittyy myös eniten kasvuhormonia, mikä on tärkeää nuoren fyysiselle kasvulle.

Vilke- eli REM-uni

Neljännessä unen vaiheessa, vilke- eli REM-unessa, on sekä pinnallisen että syvän unen ominaisuuksia. REM tulee sanoista rapid eye movements, ja vaiheen aikana nukkujan silmät liikkuvat luomien alla. REM-unta on normaalisti eniten aamuyöllä.

REM-unen aikana:

  • aivot järjestävät päivän tapahtumia
  • tallentavat harjoiteltuja taitoja ja opiskeltuja tietoa
  • esiintyy mielikuvia ja nähdään unia, mikä on mielenterveyden kannalta tärkeää työtä. Liian vähäinen REM-uni häiritsee mielialan säätelyä ja aiheuttaa väsymystä, ärtyisyyttä, masennusta ja muistivaikeuksia.

Lisäksi normaalinkin yöunen aikana voi olla muutamia minuutteja valveilla oloa. Herääminen pari kertaa yössä on normaalia, mikäli nukahdamme uudestaan noin 5−10 minuutissa.

Takaisin sivun alkuun