Ryhmä liikunnan ilon välineenä

 

Ryhmä on parhaimmillaan voimavara, joka organisoi erilaista toimintaa ja on apuna sekä tukena jokaiselle siinä toimivalle nuorelle.

 

Ryhmä voidaan jakaa turvallisuuden määrän suhteen kahteen ääripäähän, joiden välissä on luonnollisesti erilaisia lisätasoja:

  • Turvallisessa ryhmässä ollaan avoimia, hyväksytään erilaisuutta, luotetaan toisiin, annetaan tukea ja ollaan halukkaita yhteistyöhön.
  • Turvattomassa ryhmässä pelätään, hävetään, koetaan syyllisyyttä ja arvottomuuden tunnetta. 

Turvalliseen ryhmään kuuluminen on tärkeää yksilön persoonan ja tunne-elämän kehittymisen kannalta. Turvallisessa ryhmässä myös opitaan parhaiten uusia asioita. Koulussa ja vapaa-ajan toiminnoissa kaikkien ryhmien tulisi tavoitella riittävää turvallisuuden tasoa ja kiinteää ryhmähenkeä.

 

Ryhmän turvallisuuden tunteen kasvua voidaan tukea myönteisen ja kannustavan palautteen sekä erilaisten toiminnallisten harjoitteiden avulla. Lopulta kuitenkin jokaisen ryhmän jäsenen oma käyttäytyminen ja sitoutuminen ryhmän toimintaan sekä sääntöihin määrittää ryhmän turvallisuuden tason. 

 

Mitä parempi yhteishenki, sitä enemmän liikunnasta voi nauttia
sen monissa eri muodoissa!

 


TEKO iloinen lentopallorinki

Lisää kirjanmerkki ja jaa