Aamupala

Aamupala on yksi päivän tärkeimmistä aterioista. Hyvä aamupala antaa energiaa aamupäivään ja pitää nälän loitolla lounaaseen asti. Se myös virkistää yön jäljiltä.

Vaikka aamulla ei tuntisi itseään nälkäiseksi, kannattaa silti syödä. Jos jätät aamiaisen kokonaan väliin, et välttämättä jaksa keskittyä tunneilla opetukseen tai pelailla välitunneilla. Aamulla tulee muistaa myös juoda, jotta ei väsähdä.

Terveellinen ja hyvä aamupala koostuu useasta osasta:

  1. Ensimmäinen osa koostuu viljatuotteista kuten puurosta, muroista, myslistä, täysjyväleivästä tai karjalanpiirakasta.
  2. Toinen osa tulisi koostaa laadukkaista proteiininlähteistä eli esimerkiksi jogurtista tai vähärasvaisesta maidosta tai kaurajuomasta, juustosta tai kananmunasta.
  3. Kolmas osa koostetaan kasviksista. Voit syödä esim. mandariinin tai omenan. Leivänpäälle laitetaan kurkkua, tomaattia, paprikaa tai salaatinlehti. Murot, puuron tai jogurtin voi maustaa hedelmillä tai marjoilla (esim. banaanin siivuja tai mustikoita).
  • Täydennä aamiaistasi myös hyvillä rasvan lähteillä, kuten pähkinöillä ja siemenillä, avokadolla tai kasviöljypohjaisilla levitteillä.
  • Muista juoda ainakin vettä. Lisäksi voit ottaa esim. lasillisen maitoa tai mukillisen kaakaota tai teetä.

 

Esimerkkiaamupaloja

Esimerkkiaamupala 1

  • 2 palaa ruisleipää, joiden päällä margariinia.
  • Leivän päälle pari viipaletta juustoa ja kasviksia (esim. kurkkua, tomaattia).
  • Kaveriksi hedelmä (esim. banaani, omena tai appelsiini).
  • Juomaksi rasvatonta maitoa tai kasvipohjaista juomaa.

Esimerkkiaamupala 2

  • Lautasellinen kaurapuuroa, jonka päällä kourallinen marjoja.
  • Lasillinen maitoa tai kaurajuomaa.
  • Halutessasi voit laittaa puuron sekaan esimerkiksi pähkinöitä.
Takaisin sivun alkuun