Istuminen ja ruutuaika

Istuminen on myrkkyä

TEKOn tietoisku istumisen haitoista, tauottamisesta ja vähentämisestä (1,5 min).

Omaan istumiseensa kannattaa kiinnittää huomiota joka päivä. Pitkiä istumisaikoja voi vähentää pitämällä taukojumppia tai nousemalla hetkeksi jaloittelemaan. Istumisen aikana kannattaa kiinnittää huomiota asentoon. Vaihtele asentoasi ja huolehdi siitä, että tuolisi on sinulle sopivan korkuinen.

Hyvä istumisasento on sellainen, jossa selkäsi on suunnilleen suora ja istut tukevasti tuolin perällä. Jalkojesi tulisi ylettää lattiaan tai jalkatukeen.

Pitkiä, yhtämittaisia istumisjaksoja tulee välttää niin koulupäivän aikana kuin vapaa-aikanakin. Kulutamme vain vähän energiaa paikallaan ollessamme.

Ruutuajalla tarkoitetaan erilaisten digilaitteiden parissa vietettyä aikaa. Digilaitteita ovat muun muassa puhelin, tv, tietokone ja konsolipelit.

Monen tunnin yhtämittainen ajanvietto kirkkaan ja välkkyvän ruudun ääressä rasittaa silmiä ja aivoja ja voi aiheuttaa niskakipuja.

Koko perheen ruutusopimus auttaa ruudun ääressä vietyn ajan rajaamisessa. Perheessä voidaan sopia esimerkiksi, että puhelinta ei tuoda ruokapöytään ja että se jätetään eteisen pöydälle yön ajaksi.

TEKOn tehtävä

  • Tehkää luokan seinälle pylväsdiagrammi, johon jokainen värittää yhden ruudun jokaista istuen vietettyä puolta tuntia kohden. Vertailkaa päiviä. Onko viikonlopun ja arjen välillä eroa?
Takaisin sivun alkuun